Meidän uuden epätodellisen elämän alku.

Elämä ei ole mikä se kerran oli. Äitilleni on tullu syöpä. Vakava ja harvinainen syöpä.

Kaikki alkoi, kun hänelle tuli paha verenvuoto ", sieltä alhaalta". Joka osoittautui olla solmu kohdussa kuin monella muudella naisella myös. Useimmat ovat hyvänlaatuisia ja joskus leikataan pois, jotta vaivat poistuu. Joten äitiltä leikattiin kohtu siinä uskossa, että se oli vain hyvänlaatuinen solmu.Mutta niin ei ollutkaan. Kävi ilmi, että se ei ollut suotuisa solmu, vain syöpä.Isku sydämmeeni. Äitillä, syöpä? En voinut ymmärtää sitä. Lääkärit eivät tiennyt, jos ne oli poistettu koko syövän, mutta sanoi, että on myönteistä, että se nähtiin ja poistetiin varhaisessa vaiheessa. Joten meillä oli toivet ylhäällä. Äiti teki paljon testejä ja kuvauksia, ja pian kävi ilmeiseksi, että syöpä oli levinnyt keuhkoihin. Ja se ei ollut mikä tahansa syöpä kun siis harvinainen ja vakava syöpälaatu. Tähän asti olen elänyt melko normaalia elämää, yritin olla ajattelematta sitä niin paljon. Syöpä on loppujen lopuksi melko yleistä ja monet ovat saanut apua ja tullut terveeksi. Mutta nyt mieleeni juolahti, että se on tosissaan. Se on todellinen ja se on vakava. Äiti leikattiin uudelleen, tällä kertaa vasempi keuhko ja poistettin pisteitä joka oli syöpää.Että äiti joutui sairaalaan ja leikattiin satutti minua niin paljon. Se oli niin pirun tuskallista nähdä hänen makaavan sielläkun menimme sinne. Nähdä kaikki letkut ja neulat hänessä. Mutta vaikein oli lähteä pois, kuten ensimmäisen kerran kun hänet leikattiin . Kyyneleet purkautui, enkä halunnut hänen olevan siellä yksin, halusin jäädä hänen kanssaan.

Leikkauksen jälkeen lääkärit löytyi enemmän "pisteitä" molemmissa keuhkoissa. Äiti teki lisätutkimuksia ja otti enemmän röntgenkuvia. Sitten tuli vaikea odotusaika. Odottaa vastauksia, odottaen miten ne meinaa jatkaa. Ehkä ne poistaa loput ympäröivään kudoksen, jotta se ei leviä enemmän? Vai leikkako ne kummatkin keuhkot taas niin ei muodosta enemmän? Tiesimme kuitenkin, että ne mitä oli keuhkoissa ei voi levitä mihinkään muulle kehossa.Jotain positiivista kaiken negatiivin ympärillä. Viikon päästä tuli vastauksia. Äitini pyysi minua ja veljeni tulla hänen kotiin koska hän oli saanut huonoja uutisia ja halusi puhua meille.

Kauhea ja inhottava tunne vatsassamme kun me istuimme linja-autoon. Tunsin, että jotain oli niin kauhean väärässä. Äiti kertoi, että oli tullut entistä enemmän ”pisteitä” keuhkoihin siis enemmän syöpää voi sanoa. Joten nyt he eivät voi leikkaa enää, koska sitten katoavat keuhkoihin ja nehän tarvitaan. Ainoa asia on nyt kemoterapiaa.Koska äitilläni on harvinainen syöpä, mahdollisuudet ovat suuremmat, että solumyrkut ei toimi,että ne ei auta. Kysyin häneltä, mitä tapahtuu, jos se ei auta ja hän vastasi:

- Sitten minä kuolen.

Itkin. Itken vielä. Joka päivä itken. Ne sanat jäivät minun päähän ja eivät halua lähteä pois. Kaikki on niin kauhean epätodelliata. Äiti näyttää terveeltä ja hän ei tunne oleva sairas. Miksi elämä on niin hemmetin epäreilua? Miksi ei voi tällaiset asiat tulla pahoille ihmisille eikä hyville ihmisille, jotka eivät ansaitse sitä? Mitä äitini on tehnyt ansaitakseni tämän? Mitä olen minä tehnyt ansaitakseni tämän? Miksi? Vihaan elämää, vihaan että elämä tekee tämän meille. Emme ansaitse sitä.

Äitini on maailman kiltein. Hän välittää kaikista, hän auttaa kaikkia. Hän on paljon rakastettu ja ei ole koskaan tehnyt mitään ansaitakseen tämän. En tiedä mitä sanoa, tehdä tai miten minun pitäisi käyttäytyä. Kaikki on niin erilaista nyt. Yritän olla vahva äitini tähden ja veljeni takia. Mutta joskus on, joskus hajoavat ja haluaan vain herätä tästä painajaisesta. Olen yrittänyt tehdä asioita koko ajan eikä vain ajatella kaikkea, mutta se ei toimi.Ajatuksia, kuten:- Kuinka kauan äiti elää, jos solumyrkut ei auta? - Elääkö äitini tarpeeksi kauan nähdä minun lapseni kasvaa kun on aika? Nämä ajatukset, ne tuhoavat minut. Se sattuu niin pirun paljon. Minulla pelottaa niin paljon.

Tiedän ei pitäisi ajatella niin, tiedän pitäisi ajatella, että äiti paranee ja elää pitkän ja onnellisen elämän. Mutta mitä jos, mitä jos hän ei parane?

Olen niin kauhean hajanainen juuri nyt. Tuntuu kuin elämä vain romahtaa . En toimi normaalisti, mitään ei ole kun ennen. Tämä ei ole oikeudenmukaista. Tällainen asia tapahtuu vain toisille.

En ymmärrä sitä. Yhtenä hetkenä se on ihan selvä asia, että äiti paranee, kaikki tulee taas hyvin.Ja toinen hetki ajattelen kaikista pahinta. Aina kun kuulen sanan syöpä, niin leikkaa sydämessäni. Äkkiä voin hajota ja itkeä. En voi hengittää, minä vapisen minä huudan, lyön ja itken.

Äitini on vasta 41 vuotta. Minä olen pian 19 ja veljeni 17 vuotta, ei ole aika äitin lähteä, ei läheskään. Tällaista ei pitäisi tapahtua meille, ei nyt, ei koskaan. Yritän olla vahva, en. Sillä minä tiedän että äitini on vahva.Hän potkasee tämän paska syövän ulos , hänen on tehtävä se.

Koska äiti, en halua menettää sinua. Rakastan sinua, olen aina tehnyt, ja aina tekemään. Tällainen suhde mikä meillä on, vain harvalla on. Olet paras ystäväni. Olet maailman paras äiti. Kukaan ei ole parempi kuin sinä, ei. Olen täällä sinua varten, minä olen aina sinun puolella ja autan. Me kykenemme tämän yhdessä, sinä, minä ja Daniel.Sinun täytyy olla terve äiti, sinun on pakko. Lupaa minulle? Koska tarvitsen sinua, me tarvitsemme sinua. Me kaikki tarvitsemme sinua. Olet paras äiti, voimme tehdä tämän yhdessä, ei väliä mitä.

 

Meillä ei ole valinnanvaraa!

*****************************************************************************************

 

Äidin sanat

Ne teistä, jotka lukevat tämän ovat varmaan kaikki lukeneet tyttäreni kuvaus tästä käsittämättömästä mitä meille on tapahtunut. Haluan myös kertoa teille minun omin sanoin.

Hei kaikki, minun tarinani: olen 41-vuotiainen nainen, joka sain verenvuotoa maaliskuussa. Ensimmäisessä tutkimuksessa todettiin, että kohtu oli 9 cm ja solmu 7 cm kuin he ottivat koepalan joka osoittautui vaarattomaksi. Koko kohtu leikattiin pois kolme viikkoa myöhemmin. Kaikki hyvin ... kunnes 2 / 6 ... Useita vastaamattomia puhelua kun en ollut kuullu, päivänä kun olin tyttäreni kanssa niiden pukunäyte”juhlissa” pari viikkoa ennenkuin hänen viimenen vuosi lukiossa oli loppumaisillaan. Vastasin ehkä viidennen puhelun kun tytär painosti. Se oli naisten klinikalta Västeråsissa ja ne pyysi mahdollisimman pian tulla sinne, otin linja-auton vähän myöhemmin sinne. Tunsin että jotain oli vialla. Sain tietää, että se oli syöpä joka tapauksessa, äärimmäisen harvinainen Leiomyosarcoma. Häh? Mitä? Shokki! Kaikki romahti ... Lapseni (tytär 18 vuotta o poika 16 vuotta), miten he ottavat tämän? Tähän mun pitää lisätä että , kun minusta tuli jäsen cancertjejer.se (syöpänaiset) ja kerroin minun tarinani sain todella paljon lämpimiä tervehdyksiä, ja yksi henkilö kirjoitti näin;

"Sippan! Tervetuloa! Hymyilin hieman kun luin sinun ensimmäisnen reaktion: Miten lapseni ottaa tämän? Eikö ole tyypillistä kaikille ihanille äiteille, että ensimmäinen, jolloin itse on juuri saanut kuulla että on sairastunut vakavaan tautiin niin ajattele heti lapsiaan. " Hymyilin kun luin sen.

Viikon kuluttua kun kävin vatsan ja keuhkot kerroskuvauksella niin sain vastauksen että ne löysi etäpesäkkeitä ... syöpä oli levinnyt kumpaakin keuhkoihin. Sitten Uppsalaan PET-kuvantamiseen , radioakttiviset aineet tuli suomesta ja laitettiin mun keuhkoihin ja taas kuvattiin ja keuhkojen punktio kanssa Uppsalassa 1 / 7 ja 5 / 7. Uusi tietokonetomografian keuhkot. 16 / 8 leikattiin vasen keuhko Linköpingissä, kirurgi poisti 8 etäpesäkkeitä. Ilmoitus oikea keuhko leikkausta kolme viikon päästä.naisten kliniikalla tutkimus taas 7 / 9. Kuvaus vatsa ja keuhkot taas 13 / 9. Kauhean pitkä odotus vastausta ... 21 / 9 Lääkäri soittaa minulle ja pyysi minua istumaan, tiesin heti että siellä oli jotain negatiivista taas, mutta ensimmäinen ajatukseni vai ehkä he löysivät enemmän vasemmasta keuhkosta mutta että oiekan keuhkon leikkauksen jälkeen ne taas leikka vasemman... mutta niin ei ollut…uutinen oli täysin odottamaton .... He näkivät ainakin viisi etäpesäkkeitä jälleen vasemmassa keuhkossa ja 10 oikeassa. Ne eivät voi leikata, niitä on liikaa.Viimeinen mahdollisuus, kemoterapian alku 2 viikon kuluessa. Ennuste on huono, mutta ei täysin toivoton, pieni mahdollisuus, että solumyrkut puree minun tyyppisen syöpäsoluihin. Kaikki on ollut niin epätodellisesta, uskomatonta, ne on ottanut väärän henkilön, tarkastettu väärän henkilön papereita ja kuvausvastauksia. Minulla syöpä!? Ei ei en minä ole sairas!?

Kävin ensimmäisen hoitokerran viime keskiviikkona, kaikki meni hyvin, mutta enemmän näkyvästi o jyrkästi keskiviikkona, kun se tulee kaksi eri kemoterapia huumeita he sanovat, että sitten vasta oikein tietää, miten tunnet hoidon aikana. Hoitoaika on noin 9 viikkoa riippuen siitä, miltä minusta tuntuu. Uskomaton määrä kaksi erilaista pillereitä pahoinvointia vastaan (voi ottaa jopa seitsemän yksikköä päivässä tarvittaessa) ja niin pirun paljon kortisooni, jonka aloitan huomenna, ja kolmen pistoksen luuytimen joten se tuottaa enemmän valkosoluja. Kiitos että ruotsissa on hmm mikähän se olisi suomeksi nimeltään…että kun maksaa siis 1900kr saa vapaakortin! Vain yksi ruisku maksaa 12600kr! Lisäksi kaikki muut.

Hiustenlähtö viikon päästä ... aika peruukkisalonkiin on peruttu kaksi kertaa, en ole aivan valmis siihen vielä .. mutta kohta on siis pakko..

Tätini sanoi minulle näin: Kun myrkkyä tippuu sinun sisään, niin ajattele jokaisen pisaran kuin sotilaan jotka tappaa ne kurjat syöpäsolut yksitellen ... Sen tein silloin ja eilen ja joka kerta ja uskon ja toivon.

<3 Yksi päivä kerrallaan <3